Logo
Salon Seudun Kristillisdemokraatit
Etusivu      Kuntavaalit 2008      266 Pekka Paunonen


266 Pekka Paunonen, yrittäjä
 
Perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi pientä lasta. Olen kirjakauppayrittäjä Salosta.
 
Tämä on tärkeää
Terveellinen ja turvallinen lapsuus
-Yksinhuoltajaperheiden tukiverkostoa on kehitettävä. Peruskoulujen on oltava arvojärjestyksessä ensimmäisenä

Kaupungin talous terveelle pohjalle
-Ei velalle. Kilpailukykyinen kunnallisvero on valttimme myös tulevaisuudessa

Salon kaupungin keskusta eläväksi
-Mielekkäällä kaavoituksella lisää asuntoja Salon keskustaan, kävelymatkan päähän palveluista. On helpompaa ja ekologisempaa saada ihmiset lähelle palveluita kuin viedä palveluita kauas

Lasten ja nuorten kulttuuriin lisäpanostusta
Salo on hyvin kunnostautunut urheilu- ja liikuntapuolella, mutta kokonaisvaltainen lasten- ja nuortenkulttuurin kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää. Itsensä ilmaiseminen eri taiteenalojen parissa on perusedellytys hyvän ja terveen itsetunnon kehittymiseksi